Akupunktio

Sana akupunktio muodostuu latinan sanoista ‘acus’ = neula ja ‘puncture’ = pistää. Akupunktio eli akupunktuuri on vanha kiinalainen hoitomenetelmä, sitä on harjoitettu Kiinassa jo tuhansia vuosia. Aluksi käytettiin kivineuloja, sitten neulat valmistettiin luusta, kalanruodoista tai bambusta. Kiinassa keisarit kielsivät akupunktuurin 1800-luvulla. Se säilyi kuitenkin kansanomaisena hoitokeinona ja sen suosio nousi Maon aikana uudelleen.

Kokemusperäisen tiedon karttuessa muodostui järjestelmä, joka huomioi terveydentilaan vaikuttavat sisäiset ja ulkoiset tekijät sekä yksilön ja ympäristön suhteen. Kiinalaisen teorian perustana on qi eli energia. Kiinalaisen teorian mukaan ihminen on terve, kun energia kulkee kanavissa vapaasti ja sitä on tarpeeksi.

Qi jakautuu yin/yang-energioihin, jotka ovat vastakkaisten, toisiaan täydentävien voimien alati muuttuva tila. Energia kulkee meridiaaneissa eli kanavissa, joita on 12 parillista (6 ylä- ja 6 alaraajoissa) ja 2 paritonta kanavaa sekä extrakanavat. Kanavat on nimetty sisäelinten mukaan, joihin niillä ajatellaan olevan yhteys (esim. paksusuoli, rakko, munuainen jne). Oireet syntyvät energiakierron häiriintymisestä tai vähyydestä. Häiriötiloissa energiavirtoja pyrittiin säätelemään tiettyihin kohtiin pistetyillä neuloilla. Terveydentilaan on katsottu vaikuttavan elinympäristön, vuoden- ja vuorokaudenaikarytmien, ravinnon, perintötekijöiden sekä elintapojen.

Länsimaihin akupunktuuri saapui ensimmäisen kerran 1600-luvulla Kiinassa lähetystyötä tehneiden jesuiittojen mukana. Tästä johtuu mm. Keski- ja Etelä-Euroopan laaja akupunktuurin käyttö.

Nykyisin länsimainen lääketiede perustelee akupunktuurin vaikutuksen länsimaisen lääketieteen käsittein.